sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivä

Äitienpäivä aamu alkoi perinteisesti aamupalan tekemisellä ja sitten annettiin lahjat ja syötiin aamupala koko perheen kans.  Aamupalaksi oli äitin pyydöstä teetä ja voileipiä, jotka oli kyllä uskomattoman hyviä. Eli ruispaahtoleipä voideltiin ja laitettiin päälle Atrian Kulinaari naudan savupaistia sekä suolakurkku viipaleita. Sitten laitettiin päälle kansi ja leikattiin leipä kahdeksi kolmion malliseksi voileiväksi.

Päivällä sitten leivoin mustikkapiirakan, koska tänä vuonna äiti ei halunnu täytekakkua. Tähän piiraaseen ei ole mitään tavallista reseptiä, koska se on tehty vähän omalla ohjeella. Mutta hyvvää oli :)

Illemmalla päästiin vielä testaamaan äitin äitienpäivälahjaa eli: Jalkapore-kylpyä, aivan huippu laite. Siinä on eri ohjelmia  joilla voi tehdä erilaisia jalkakylpyjä/hierontoja. Paketissa oli mukana vielä sellainen hieronta laite, jolla voi tehdä esim. kasvohieronnan. Molemmat laitteet huippuja ja käteviä.

Nyt on sitten hyvä laittaa jalkoja kuntoon kun maratoonikin lähestyy, iik :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Vappu 2011

Vappu meni kivasti mutta nopeaa, ja aika kylmät ilmatki oli. Silti oli hauskaa ja tässä vähän asuja vapulta.
Perjantaipäivä prinsessana :)
Ja lauantaipäivä leppäkerttuna :)
Nyt on koulussa kyllä taas niin paljon kaikkia hommia, ettei postauksia kerkeä tehä, vaikka aiheita kyllä riittäis. Mutta yritän kyllä parhaani mukaan keretä.